”Me Juhana Kolmas, Jumalan armosta Ruotsin, Götan ja Wendin kuningas, teemme tiettäväksi, että sen mukaan kuin olemme saaneet tietää, Laihian kappeliseurakunta, joka tähän saakka on kuulunut Kyrön ja Mustasaaren pitäjiin Pohjanmaalla, sijaitsee kaukana kirkoista ja pappiloista, niin että Meidän alamaisemme, jotka siellä asuvat, eivät saa näiden seurakuntain papistolta tarpeellista opetusta Jumalan sanassa ja sakramenttien käytössä niin kuin oikein olisi ja pitäisi; jonka tähden Me nyt olemme nähneet hyväksi, että sama Laihian kappeliseurakunta on vastedes oleva itsenäinen pastoraatti ja kuuluvat siihen siellä asuvat talonpojat;”
Turun piispan Johanneksen Laihian kappelikirkon vihkimäkirje heinäkuun 28 päivältä 1508. Laihian seurakunta lahjoitti toukokuun 17 päivänä 1915 alunperin Laihian kirkonarkistossa säilytetyn pergamenttikirjeen Valtionarkistolle.
Ruotsin kuninkaan Juhana III:n juhlallisella julistuksella Laihian kappeliseurakunnasta tuli itsenäinen vuonna 1576. Reformaation lähdettyä liikkeelle Saksasta 1517 myös Laihian kappelikirkon jumalanpalvelus muuttui hiljalleen luterilaiseksi. Ruotsi-Suomessa uuteen uskoon liittyi olennaisesti kruunun harjoittama kirkkopolitiikka. Ylipäätään hengellinen ja maallinen esivalta olivat lähellä toisiaan eikä ollut erotettavissa seurakunnan ja kunnan hallintoa, vaan kirkkopitäjä vastasi kokonaisuudesta. Itsenäinen kunnanhallinto Suomessa alkoi kehittyä 1865 kunnallisasetuksen ja 1869 Schaumanin kirkkolain myötä.
Mutta miksi Laihia halusi itsenäisyyden? Kuka halusi eroon Isonkyrön ja Korsholman seurakunnista ja perustaa oman kirkkopitäjän? Vaikuttaa, että itsenäisyyttä kaipasivat ennen kaikkea seurakuntalaiset itse. Nimittäin Kyrön ankara kirkkoherra Jaakko Geet ei ollut lainkaan suosittu hahmo Laihialla. Papille piti maksaa palkkaa, ja tätä varten oma pappi oli mieluisampi vaihtoehto kuin emäpitäjän pappi. Jo kappelikirkkoa rakennettaessa alueen asukkaiden itsellisyys ja yhteisöllisyys olivat tulleet esiin.
On toki mahdollista, että uuden kirkkopitäjän syntyyn vaikuttivat Juhana III:n kirkkopoliittiset pyrkimykset. Ei ole myöskään mahdoton ajatus, että Laihian ensimmäinen kirkkoherra, silloin Isonkyrön kappalainen Eerik Eskilinpoika, oli mukana edistämässä asiaa uusi, hyvä virka mielessään. Eerik-kappalainen nimittäin toimi laihialaisten parissa, siinä missä kirkkoherra Geet oli erittäin epäsuosittu. Geet itse sanoi, että kappalainen ryösti hänen kirkkopitäjänsä.
Kerrotaan, että pahansisuinen Geet halusi antaa laihialaisille opetuksen ja oli laihialaiselle emännälle ennustanut laihialaisten päätyvän nuukuuteen ja köyhyyteen itsenäisyyden myötä. Emäntä vastasi, että liika nuukuus olisi tyhmyyttä, mutta järkevä säästeliäisyys viisautta, ja sitä Laihialta löytyisi.
Seurakunnan itsenäistymiseen liittyy myös ristiriitaisuuksia: Sellaistakin väitetään, että laihialaiset olisivat myöhemmin anoneet pääsyä takaisin emäseurakuntien osaksi. Väite ei kuitenkaan tunnu uskottavalta, vaan todennäköisempää on, että emäseurakuntien papit yrittävät saada itsenäisyyden peruutettua. Papit mitä todennäköisemmin halusivat pitää kiinni kappeliseurakunnasta saatuja lahjoja, joita laihialaiset puolestaan anoivat itselleen. Tämä tukee ajatusta, että laihialaiset mieluummin pyrkivät itsenäisyyteen eivätkä olleet kiinnostuneita emäseurakuntien elättämisestä. Laihian asiaa joutui lopulta ratkomaan kuningas itse. Mahdollisesti laihialaiset saivat ainakin osan lahjoistaan takaisin, kuten kellot ja messuvaatteet.
450 vuoden aikana moni asia on muuttunut Laihian pitäjässä. Paljon on kuitenkin säilynyt siitä itsellisyydestä, josta on lähdetty liikkeelle.
Lue lisää:
– Ikola, Kaisa: Puoli vuosituhatta Laihian seurakunnassa. Laihia: Laihian seurakunta 2004.
– Luukko, Armas: Laihian historia II. Asutuksen alusta isonvihan loppuun. Laihia: Laihian historiatoimikunta 1975.
